Pullonkaulasi eivät ole tulot. Pullonkaulasi on suunnan puute.
Jos sinulla on tunne, että sinulla on kaikki edellytykset vaurastumiseen, mutta suunta puuttuu:
-
sijoittaminen on ollut satunnaista
-
raha-asiat ovat “ihan ok" hallinnassa, mutta eivät systemaattisesti johdettuja
-
tiedät, että voisit olla jo paljon pitemmällä
-
ensimmäinen 100 000 €:n sijoitusomaisuus tuntuu mahdolliselta, mutta sinulla ei ole konkreettista suunnitelmaa sitä kohti
--> et ole yksin eikä tämä ole luonnekysymys.
Useimmat naiset eivät jää vaille vaurautta siksi, ettei heillä olisi kykyä vaurastua. Vaan siksi, että raha-asiat ovat jääneet muiden asioiden varjoon.
Ei yksinkertaisesti ole tullut hetkeä, jolloin joku sanoisi:
Nyt pysähdytään ja otetaan homma oikeasti haltuun.
100 Tonnin Ohituskaista on juuri se hetki.
On aika nopeuttaa matkaasi 100 000 €:n sijoitusomaisuuteen
Tämä intensiivivalmennus ei lupaa pikavoittoja, vaan jotain kestävämpää – ja siksi nopeampaa.
Kun lopetat epämääräisen sijoittamisen, alat tehdä päätöksiä yhdestä selkeästä tavoitteesta käsin ja ymmärrät, mitkä valinnat oikeasti vievät kohti 100 tonnin merkkipaalua, aika alkaa toimia puolestasi, ei sinua vastaan.
Tämä Ohituskaista auttaa sinua näkemään, mitä sinun tulee muuttaa nyt, jotta 100 000 € ei siirry vuodesta toiseen eteenpäin.
Eikä kyse ole vain siitä, että sinun tulisi "ryhdistäytyä".
Moni ajattelee, että vaurastuminen vaatii pelkkää kurinalaisuutta, lisää säästämistä ja lisää ponnistelua.
Todellisuudessa se vaatii oikeaa fokusta, fiksuja päätöksiä jotka vievät kohti tavoitetta, sekä rakenteen, joka tuo tuloksia.
Tämä intensiivivalmennus ei ole pelkkää opiskelua, vaan saat selkeyttä siihen, mikä on olennaista – ja mikä ei – vaurastumiseen nopeasti.
Jesss, haluan mukaan! >Tässä valmennuksessa
Minnan henkilökohtainen läpivalaisu 100 tonnin rajapyykistä
Tässä valmennuksessa Minna avaa ensimmäistä kertaa:
✅ miten hänen ensimmäinen 100 000 €:n sijoitussalkkunsa rakentui
✅ mitkä valinnat nopeuttivat matkaa
✅ mitä hän tekisi nyt toisin, jos tavoite olisi sama, mutta matka alkaisi alusta.
Tämä ei ole teoriaa, vaan vuosien kokemukseen ja omiin tuloksiin perustuvaa ymmärrystä siitä, mikä oikeasti ratkaisee nopeasti vaurastumisen.
Sinun oma ohituskaistasi
Saat rungon, jonka avulla:
✅ hahmotat nykytilanteesi ilman syyllisyyttä tai häpeää
✅ näet selkeästi, missä pullonkaulasi ovat
✅ tunnistat ne ratkaisevat muutokset, joilla suunta muuttuu
Tavoite ei ole täydellinen sijoitusstrategia, vaan se, että alat oikeasti edetä kohti tavoitettasi fiksuin askelin.
Omaan tahtiin läpi käytävät materiaalit
Saat heti pääsyn verkkovalmennusmateriaaleihin (videot ja Excel), jotka voit käydä läpi omaan tahtiisi 12 kuukauden ajan.
Valmennuksen materiaaleissa:
✅ Minna avaa oman polkunsa tavalla, jota hän ei ole tätä ennen paljastanut julkisuudessa
✅ saat oman ohituskaistasi rungon
Tämä on se paikka, jossa asiat loksahtavat paikoilleen ratkaisevalla tavalla. Ei siksi, että kaikki olisi valmista – vaan siksi, että fokuksesi kirkastuu.
Sparraajanasi varallisuusvalmentaja® Minna Nikula
Moikka! Olen Minna ja minut tunnetaan siitä, että:
-
vähävaraisen lapsuuden jälkeen minusta tuli holtiton himoshoppaaja, joka eli jatkuvassa velkakierteessä
-
varallisuusvalmennus kuitenkin muutti elämäni vuonna 2011 ja rakensin nollista ensimmäisen 100 tonnin osakesalkun muutamassa vuodessa
-
sittemmin olen hankkinut puolisoni kanssa kymmenkunta sijoitusasuntoa sekä sijoittanut satoja tonneja myös muihin omaisuuslajeihin (mm. listaamattomat yhtiöt, kryptot ja jalometallit)
-
vuodesta 2018 alkaen olen auttanut satoja naisia rakentamaan itselleen vaurautta, ja lukuisat naiset ovat kasvattaneet avullani 100 tonnin, puolen miljoonan ja osa jopa miljoonan sijoitusomaisuuden (ja lukuisat ovat matkalla miljonääriksi!)
- intohimoni on auttaa naisia siirtymään tekijöistä ja kuluttajista omistajiksi ja sijoittajiksi rakentamalla assetteja, joilla heidän vaurautensa ja vapausasteensa kasvavat – sillä uskon vahvasti, että vauraus hyväsydämisten naisten käsissä tekee maailmasta paremman paikan.
Ja nyt odotan sormet syyhyten, että pääsen jakamaan nämä opit SINULLE.
Nähdään pian 😘