Oma talous haltuun -verkkovalmennus

Suosittu Oma talous haltuun alkaa jälleen maanantaina 14.8.2017. Tule mukaan ja tee taloudellisista unelmistasi totta.

"Koin Oma talous haltuun -valmennuksen ihan superhyödylliseksi. Ei tule mieleen mikä muu olisi innostanut yhtä paljon vaikka viimeisen vuoden aikana. Olen kohtuullisesti tienaava nainen, jolla on kuitenkin ollut aika hukassa taloudellisen tasapainon löytäminen ja olen elänytkin periaatteella mikä tulee se menee. Budjetin myötä minulle avautui, kuinka paljon mahdollisuuksia oma talous tarjoaa. Tein suunnitelman luottojen poismaksuun, säästämisen aloittamiseen (alussa pienesti) ja yksi tärkeimmistä eli järkevällä suunnittelulla pääsen lomailemaan unelmapaikkoihini. Työkalut ja tekstit olivat sopivan kevyitä ja alkeita eli sopi hyvin sellaiselle, joka lähti aika nollasta. Itse koin, että pääsin hyvälle polulle ja kiinnostuin varallisuuden kasvattamisesta sijoittamalla. Ja nämä foorumin keskustelut muiden naisten kanssa on ollut huippuja, budjetin jälkeen parasta."

Oma talous haltuun -valmennuksessa

1. Opit budjetoimaan tulot ja menot

2. Opit säästämään

3. Opit jaksottamaan isoimmat kulut

4. Tiedät mihin rahasi kuluvat

5. Pystyt karsimaan turhat kulut ostoksistasi

6. Opit nauttimaan rahoistasi

Valmennus on verkkovalmennus. Saat valmennuksen materiaalit käyttöösi sähköisesti. Foorumilla voi käydä keskustelua ja kysyä kysymyksiä. Maksamalla valmennuksen saat käyttöösi käyttäjätunnukset, joilla pääset kirjautumaan palveluun.

Valmennus alkaa maanantaina 14.8.2017 ja kestää viisi viikkoa.

Valmennuksen hinta 97 euroa.

Valmennuksen päävalmentajana toimii varallisuusvalmentaja Paula Halonen.

 

Hinta:
97,00 €
(sis. ALV 24.0%)